maanantai 29. maaliskuuta 2010

Vapaapäivä

Hihii, eilen katselin koulun luentolistaa ja otesin, että ei tarvitsekaan mennä kouluun tänään :) Ja päätinkin sitten treenailla kun en parempaakaan tekemistä keksinyt. Huomasin kylläkin, että tanko on hieman vääntynyt, eikä pyöri enää niin hyvin kuin ennen. Kerran sain tangon vetästyä alas ja luulen että se ei siitä kovinkaan paljon pitänyt... Harvoin sitä tulee nykyään treenailtua kotona. Harmi kyllä sinäänsä, mutta meillä se on hieman hankalaa, kun tilaa ei ole kovin paljon ja isot pyörähdykset saa ainakin unohtaa. Potkaisin tuossa treenaillessa tauluakin, mutta onneksi se ei mennyt rikki :S

No mutta kaikesta tästä huolimatta minulla oli ihana treenituokio ja otin pienen pätkän siitä nauhallekin :)

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

PoleVibes Cuba Cafèssa 6.3

Voi elämä mikä show oli lauantaina! Iltaan mahtui monta hienoa esitystä ympäri Suomen ja tupa oli jälleen kerran täynnä tankotanssin ystävistä. Ihana lämmin ja kannustava ilmapiiri oli koko illan ajan ja mielenkiinnolla olisin seurannut myös ihan katsojan paikallakin välillä noita esityksiä, eikä aina puolijännittyneenä esiintyjänä :)

Battle of the polesta oli kulunut vain hieman yli kuukausi ja mietin alunperin, että en olisi alkanut väsäämään uutta esitystä lainkaan, mutta sitten kuitenkin päädyin siihen että teen uuden, vaikka sitten freestylaten. Kun tämä ei ollut mikään kisa, niin tosiaan otin sen todella rennosti ja parin tankoilutuokion jälkeen sain aikaseksi jotkin raamit esitykselle :) Ja sehän sujui ihan hyvin. Kun tosiaan sai ottaa hieman rennommin kuin kisoissa, esiintymiseen tuli hirmu hyvä fiilis ja se tuntui ihanalta. Tästä on hyvä siis jatkaa :D


Tässä illan esitys:


Erityis kiitos täytyy taas sanoa Tanjalle ja muille järjestäjille, jotka tämän mahdollistivat ja taas kerran hienon tilaisuuden järjestivät :)