maanantai 26. lokakuuta 2009

Pole Art 2009

Aivan huikea kisa Pole Art 2009 käytiin lauantaina Ravintola Kaisaniemessä. Paikalle saapui ihmisiä ympäri maailmaa: Tanskasta, Ruotsista, Venäjältä, Englannista, Ranskasta ja Austraaliasta. Kisa oli mielettömän kovatasoinen ja illan aikana nähtiinkin aivan huikaisevia esityksiä.

Neljänneksi tulin MINÄ!!!! Olen niiin tyytyväinen suoritukseeni, koska taso tosiaan oli todella kova.

Halusin, että esitykseni saisi aikaan katsojassa jotain tunteita tai mietteitä ja luulen onnistuvani, ainakin kommenttien perusteella. Jätin tarkoituksella esityksen kevyemmäksi tempuista ja pyrin valitsemaan kauniita liikkeitä ja harjoittelin pehmeyttä, joka oli todella hankalaa aluksi, koska olen tottunut reippaisiin esityksiin. En jäänyt kovin kauaksi kolmannesta paikasta, mutta se ei haittaa. Olin niin otettu, kun kuulin että Marko Keränen ja itse Jamilla olivat pitäneet esityksestäni ja laittanut minut toiseksi ja kolmanneksi. Palkintosijat menivät kuitenkin oikeille henkilöille ja kaikki kisaan osallistujat olivat mahtavia tankotanssin ammattilaisia :)

Tässä esitykseni :)



Voittajaksi selviytyi treenikaverini Rock the Polen oma Oona Kivelä, jonka esitys oli niin huimaiseva, että moneltä leuat loksahti auki :)



Toiseksi kisassa tuli Blacky Venäjältä, joka veti myös todella hienon ja hyvin vaativan esityksen.



Kolmanneksi tuli rakas treenikaverini myös Rock the Polelta Miia Rytkönen, jonka esitys onnistui paremmin kuin hyvin :) Olen niin ylpeä, että meidän tytöt pärjäsivät näin mahtavasti :)

1 kommentti:

  1. Hei,

    Todella kaunis ja tyylikäs esitys, onnea hyvästä sijoituksesta!

    Salla.

    VastaaPoista