maanantai 28. kesäkuuta 2010

Ihana kesä


Juhannus oli rauhallinen ja sitä oltiin viettämässä Tammisaaren suunnalla merimaisemissa. Ihanaa oli, paljon ruokaa ja lepoa. Flunssa on tässä ollut tätä alkukesää häiritsemässä, mutta kovasti olen kyllä yrittänyt levätä...

Perjantaiksi pitäis kuitenkin olla kunnossa, kun suutaamme kohti isoa omenaa ja innolla odotankin tanssituntia Body and Polella, joka sattumoisin sijaitsee ihan hotellimme vieressä :) Tunteja koululla pitää mm. Kyra Johannesen, joka oli tuomarina Battle of the polessa. Toivottavasti olisin vain kunnossa ensi viikon maanantaina, jolloin on tarkoitus Kyran tunnille mennä... Siitä alkaakin neljän viikon pituinen kesäloma, jolloin en meinaa koulullakaan olla opettamassa, mutta koulujutuista harmi kyllä en eroon pääse kesälläkää. Se ei haittaa, se on pieni vaiva kun ei täydy töitä tehdä!

Ihanaa kesää kaikille!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Treenaa vai eikö trenaa, kas siinä pulma...

Tässä ei nyt oikein tiedä, että pitäiskö alkaa treenaamaa täysillä syksyä varten vaiko ei. Alun perin piti tänään lähteä koululle treenailemaan, mutta iski kamala laiskuus (koulutehtävien teon jälkeen, eli jotain töitä on sunnuntainakin tehty). Toisaalta ehtiihän sitä ensi viikollakin ;) No sitten jotenkin taas eksyin tähän koneelle ja aloin katselemaan vanhoja tankovideoita. Löysin videoita treeneistä, jotka oli kuvattu tasan vuosi sitten ja huomasin ilokseni hirmuisen kehityksen.

Vaikkakin tuntuu siltä, että sen alkuinnostuksen jälkeen (kun joka tunti oppi jotain uutta) ei ole niin paljon uusia liikkeitä tullut temppuvalikoimaan, mutta kaikki muu on kyllä kehittynyt :) Juteltiin juuri lauantaina tästä aiheesta kun rakas ystäväni tuskaili, ettei ole pitkiin aikoihin oppinut oikein mitään uutta ja yritin häntä lohdutella, ettei se enää tietyn pisteen jälkeen olekkaan enää se "tärkein juttu". Variaatiot vanhoista ja siirtymiset liikeistä toiseen on sitten se seuraava askel ja pidemmät sarjat tangolla ovat ehdottomasti tärkeimpiä asioita.

Noh, näitä vanhoja videoita katsellessa iski sitten kamala hinku tangolle ja ei muuta kun iltatreenithän siitä sitten tuli :) Tässä teille vähän videomatskua vuosi sitten kuvatuista treeneistä ja jälkimmäinen video on sitten tältä illalta.



Kaavailin alunperin tätä videolla tanssittua ihanaa biisiä PA kisoihin, sunnuntaina päätin toisin ja ajattelin tehdä tämän freestylen siihen... noh, nyt olen taas sitä mieltä, että se voisi ollakin mahdollinen, joten tämä videolla soiva biisi on nyt eri kuin, mihin tanssin. Tämä on taas pitkästä aikaa fiilistelyä omassa rauhassa tangolla, enkä kauheasti mietiskellyt, että no tota liikettä en tee ja ton teen, vaan ihan vaan sitä mikä mieleen sillä hetkellä tuli. Joten pyydän jo etukäteen anteeksi vanhojen juttujen kertailua... Kiva fiilis toivottavasti välittyy katsojalle, oli taas kyllä niin ihanaa tankoilla kaikessa rauhassa:)

torstai 3. kesäkuuta 2010

PoleArt 2010

No niin, kun vanhoista esityksistä pääsee eroon, täytyy alkaa suuntaamaan heti uusiin :) PoleArt 2010 pidetäänkin tänä vuonna Tukholmassa ja tilanne ei tosiaankaan ole sama kuin viime vuonna, jolloin kaikki halukkaat mahtuivat mukaan. Muistan kun Tanja viime vuonna kysyi "Jos järjestäisin syksyllä kisat, niin tulisitko esiintymään? Toivottavasti saadaan katsomaan tarpeeksi ihmisiä, niin että kulut katetaan" hahaa, tilanne on siis hieman eri tänä vuonna! PoleArt on jo kansainvälisesti arvostettu kilpailu ja idolini Jenyne Butterfly tulee tuomariksi kisaan!!! Nyt vaan peukut pystyy, että pääsen mukaan. Ei ole ollenkaan varma olo, koska tosiaan kisaajat ovat kaikki taitavia tankoilijoita.

PoleArttiin valitaan tänä vuonna 12 sooloa ja 5 showcase-esitystä. Tuomarit valitsee soloesityksiin 11 ja kahdestoista kilpailija valitaan youtubesta sen perusteella, kuinka monta katsomiskertaa video on saanut.

Videoita voi käydä äänestämässä täällä:
http://www.youtube.com/user/PoleArtCompetition

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Rock the pole kevätjuhla 30.5










Toisestakin esityksestä suoriuduttiin sitten jotenkin, vaikka tuntui, että aika mahdoton tehtävä se tulee olemaan. Minulle sattui päällekkäin kyllä kaikki mahdollinen viime viikolla; tentti, firman kevätretki, kaverin polttarit ja vielä tämä kevätjuhla... Puhumattakaan kotona murisevasta miehestä ja sotkuisesta kodista, huoh!

Sunnuntain kevätjuhla oli RTP:n järjestämistä juhlista mielestäni onnistunein. Kaikki meni kaikista alkupaniikeista huolimatta hyvin, tangot pyöri, lava toimi hyvin ja tupa oli täynnä.

Minun valmistautuminen esitykseen oli kyllä aivan liian vähäistä ja edellisen illan polttaritkin painoi hieman päälle ;) Enpä aikaisemmin ole pienessä kankkusessa esiintynytkään, mutta kaikki se täytyykin kokea :D Eli lähtökohtiin nähden olen super tyytyväinen suoritukseen! Tässä esitys: