Tässä ei nyt oikein tiedä, että pitäiskö alkaa treenaamaa täysillä syksyä varten vaiko ei. Alun perin piti tänään lähteä koululle treenailemaan, mutta iski kamala laiskuus (koulutehtävien teon jälkeen, eli jotain töitä on sunnuntainakin tehty). Toisaalta ehtiihän sitä ensi viikollakin ;) No sitten jotenkin taas eksyin tähän koneelle ja aloin katselemaan vanhoja tankovideoita. Löysin videoita treeneistä, jotka oli kuvattu tasan vuosi sitten ja huomasin ilokseni hirmuisen kehityksen.
Vaikkakin tuntuu siltä, että sen alkuinnostuksen jälkeen (kun joka tunti oppi jotain uutta) ei ole niin paljon uusia liikkeitä tullut temppuvalikoimaan, mutta kaikki muu on kyllä kehittynyt :) Juteltiin juuri lauantaina tästä aiheesta kun rakas ystäväni tuskaili, ettei ole pitkiin aikoihin oppinut oikein mitään uutta ja yritin häntä lohdutella, ettei se enää tietyn pisteen jälkeen olekkaan enää se "tärkein juttu". Variaatiot vanhoista ja siirtymiset liikeistä toiseen on sitten se seuraava askel ja pidemmät sarjat tangolla ovat ehdottomasti tärkeimpiä asioita.
Noh, näitä vanhoja videoita katsellessa iski sitten kamala hinku tangolle ja ei muuta kun iltatreenithän siitä sitten tuli :) Tässä teille vähän videomatskua vuosi sitten kuvatuista treeneistä ja jälkimmäinen video on sitten tältä illalta.
Kaavailin alunperin tätä videolla tanssittua ihanaa biisiä PA kisoihin, sunnuntaina päätin toisin ja ajattelin tehdä tämän freestylen siihen... noh, nyt olen taas sitä mieltä, että se voisi ollakin mahdollinen, joten tämä videolla soiva biisi on nyt eri kuin, mihin tanssin. Tämä on taas pitkästä aikaa fiilistelyä omassa rauhassa tangolla, enkä kauheasti mietiskellyt, että no tota liikettä en tee ja ton teen, vaan ihan vaan sitä mikä mieleen sillä hetkellä tuli. Joten pyydän jo etukäteen anteeksi vanhojen juttujen kertailua... Kiva fiilis toivottavasti välittyy katsojalle, oli taas kyllä niin ihanaa tankoilla kaikessa rauhassa:)

Ihana toi jälkimmäinen video! Eikö sulle tule paha olla noissa spinneissä? Mä en tiedä, mitä teen kun tulee aina ihan kamala paha olo etenkin tangon ollessa spinnimoodissa :(
VastaaPoistaKiitos! Kannattaa koittaa, että aina tietyn väliajoin tekee jonkun kevyen sarjan, niin että pyörii ihan hitaasti. Koska suurin juttu on, että tottuu siihen... Minulla ainakin kävi niin, että kun tein vaan hieman enemmän ja useimmin, niin ns. huono olo on hävinnyt. Tsemppiä treeneihin :)
VastaaPoista