maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kuvia jameista

Jippii, sain kuvat jo näin nopeasti ja laitan ne siis tänne myös nähtäville. Ihan hyvin onnistuneita ovat, mutta pari kuvaa jäi vielä uupumaan, jotka varmaan eivät sitten onnistuneet niin hyvin. Mutta siis tämmöistä hääräilin lauantaina :)

Twisted handspringistä erilaisia variaatioita.

Cupid ja serpenttiini

Yhden käden käsinseisonta ja flying cupid.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Jamien jälkeen

Tampereen jamit on nyt jamiteltu ja kivaa oli! Eli kaikille kiitokset taas, varsinkin Iinalle joka oli kemut järjestänyt. Ahkerasti treenailtiin ja aika meni vähän turhankin nopeasti. Videoita esityksistä voi käydä kurkkimassa:
En ottanut itse yhtään kuvia, vaikka kamera olikin mukana koska meillä oli taitava kuvaaja matkassa. Eli odottelen niitä kuvia malttamattomana ja kun saan ne niin laitan parhaimmat palat tännekin nähtäville :)
Minulle reissu oli antoisa, koska opin cartwheel mountin. Tänään pidin RTP:llä tunnin ja sen jälkeen vielä oli pakko tyhjällä studiolla testata opittua. Olin kyllä jo ihan puhki eilisestä ja tämän päivän tunnista, sain kuitenkin jotakin aikaan ;) Pientä huteraa meininkiä saattaa videosta havaita, koska tosiaan olin aika naatti.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Miehet tangolla

Tankotanssissa ei ole paljon miehiä aikaisemmin näkynyt, mutta kyllä kiinnostuneita on. Koulullakin on ollut jo joitain rohkeimpia ja hyvä niin. Miehillä on paljon enemmän lihasta, minkä takia temputkin tuntuu onnistuvan helpommin. Tietysti tyyli on hyvin erilainen miehillä kuin naisilla. Haluankin siis laittaa tänne pari hyvää esimerkkia kuinka miehet tankoilevat.

Huomattavaa on että kiinalainen tolppahan on sirkuksessa ollut iät ajat ja se on erilainen kuin tankotanssitolppa. Kiinalainen tolppa on usein kumia, mistä syystä temput ovat erilaisia. Tolpalla temppuillessa pitää olla vaatetta, koska muuten ihoon tulee pahoja hiertymiä. Tankotanssi tanko on päällystetty usein esim. titaanilla tai kromilla ja sen saa joko staattiseksi tai pyöriväksi. Tankotanssitolppa on aika liukas ja kitka tankoon tulee ihosta, minkä takia tankoilessa joudutaan käyttämään niin vähän vaatetusta (mitä vaikeammat liikkeet, sitä vähemmän vaatetta ;) )

Ensimmäinen video onkin juuri ns. kiinalaista tolppaa, mutta esittäjä on kyllä ihan eurooppalainen Rémi Martin. Ihan mieletön tyyppi kyllä...



Sitten löysin tämän videon muutama päivä sitten netistä. Tankotanssi miesten keskuudessa näyttää nostavan päätään. Badazz tanssii ja tankoilee, kuten me naiset, mutta tietysti omalla tyylillään. Hieman minua häiritsee se ettei hän vie liikkeitä ihan loppuun saakka, mutta se on näköjään osa hänen tyyliään. Mutta mahtava homma...

Jamit tampereella!

Meitä lähtee ainakin yksi autollinen jamittelemaan Tampereen tankotanssi studiolle, jippii! Kiva nähdä muitakin lajin harrastajia :)


Jamit lauantaina 28.3 klo 15.00-18.00

Kevät koittaa ja on taas jamien aika! Eli ensimmäiset jamit sitten studion avajaisten järjestetään lauantaina 28.3 klo 15.00-18.00. Jameista voivat sitten nuoremmat jatkaa baariin ja perheelliset ehtivät vielä hyvin kotiin.

Niin, mitkä ne jamit sitten ovat? Kyseessä on vapaamuotoinen tankotanssijoiden kokoontuminen. Siis treenataan, tanssitaan, napostellaan pikkusyötäviä ja tutustutaan toisiin lajin harrastajiin. Tulossa myös esityksiä osallistujien katseluiloksi! Kaikki lajin harrastajat ovat paikalle tervetulleita, ensikertalaisesta edistyneeseen - kunhan otat treenivaatteet mukaan! Pelkkiä katsojia ei siis tilaisuuteen oteta, ihan tanssijoiden mukavuuden vuoksi. Tiedustele asiasta erikseen, jos harrastat lajia, mutta et esim. loukkaantumisen vuoksi voi osallistua.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Hyviä tankoiluvideoita

Laitan tässä pari esitystä, joista itse olen pitänyt ja jotka löytyy vielä ainakin netistä ;) (jotkut kilpailuesitykset ovat poistettu).

Foorumilla oli minun mielestä aivan mahtava youtube video Alankomaissa järjestetyistä poledance kisoista, joten laitan sen tänne myös. Mielestäni esitys on saanut jotain vaikutteita telinevoimistelusta, mikä tietysti minulla heti pisti silmään.



Ja tässä vähän eri tyylinen video, jossa englantilaisessa tanssikoulussa harrastajat ovat kuvanneet kivan videon ns. yhteistreeneistä. Mielestäni tällä videolla tuo lilatoppinen tyttö oli se joka esiintyi englantilaisessa koulussa oppilaille, mistä oli pientä härdelliä syntynyt englannin lehdissä. No mutta siis kiva video, tulee mieli lähteä treenailemaan ;)

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Venyttelyä

Olen viime aikoina treenannut enemmän kotona, kuin koululla RTP:llä, koska tek3 taso tuntuu jo hieman turhauttavalta. Onneksi kerran viikossa on tek4 tunti, jossa usein käynkin. Kaipaisin treenien lisäksi lihaskuntotreeniä ja venyttelyä, koska tekniikkatunneilla niitä ei kovinkaan paljon kerkeä tehdä. Ja toisaalta vaikeimpia liikkeitä ei pääse, jos ei ole lihasta siihen.

Tänään treenasin normaalisti, mutta tein lisäksi kunnon lihaskuntoa ja venyttelyä lopuksi. Spagaatit olen päässyt niin pitkään kun muistan, mutta jos en niitä harjoittele ne pysyy siinä juuri ja juuri vääntämällä. Olen aika laiskanlaisesti jaksanut venytella, mutta nyt päätin ottaa härkää sarvista ja venytellä kunnolla.

Treenaan kotona kaksi kertaa viikossa ja ajattelin, että toisien treenien jälkeen tekisin 15 min voimat (tein tänään ja tuntui sopivalta):

Sarja x 3
  • 15 punnerrusta
  • 30 dippiä
  • 30 ylävatsalihasta
  • 15 linkkaria
  • 30 selkää

Tähän voisi vielä lisätä kyljet, pohkeet ja kyykyt, mutta jätin ne tänään väliin... en tiedä ehkä olisi nekin hyvä tehdä, niin tulisi jalkalihaksetkin tehtyä.

Ja sitten kerran viikossa venyttelyt, joihin kuuluu:

  • Molempien jalkojen spagaatit
  • Molempien jalkojen ylispagaatit
  • Sivuspagaatti
  • Selkä

No mutta tänään tein nuo kaikki, joten siitä ihan mielellään tiputtaa jotain pois, muuten tulee liikaa hommaa yhdelle kerralle. Innostuin vähän, kun tangolla ei tänään käsien liukkauden takia oikein sujunut ;) No mutta tavoitteena olisi saada parannettua tuota ylispagaattia, niin että jalka nousisi sen parikymmentä senttiä maasta vasemmalla jalalla ja puolet siitä oikealla, sekä sivulla viitisen senttiä! Aika kunnianhimoinen tavoite, mutta eikö tavoitteiden sellaisia pidä ollakin? Tässä kuitenkin vasemman jalan tämänhetkinen tilanne (oikeaa ja sivua en viitsinyt laittaa koska ne menee maahan tällä hetkellä):


lauantai 21. maaliskuuta 2009

Alkutaival...

Enpä ikinä ajatellut alkaa kirjoittaa omaa blogia, mutta kaipa se tulee jokaisen itseensä kunnioittavan tankotanssijan niin tehtävä. No en kyllä itseäni haluaisi kutsua tankotanssijaksi, koska sehän on vain harrastus siinä missä muutkin. Oletan että kaikki te fiksut ihmiset tiedätte mistä fyysisesti rankasta ja mahtavasta liikuntalajista puhun, mutta jos olette kuussa asuneet viimeiset viisi vuotta voitte varmasti tutustua linkkieni kautta tähän mahtavaan lajiin.

No, en ajatellut pelkästään blogissani käsitellä tankotanssia vaan muitakin asioita, mitkä kiinnostavat minua, kuten sisustaminen, rakentaminen, kauneudenhoito ja ehkä hieman kissatkin. Elämäni täyttää tällä hetkellä työ, opiskelu, tankotanssi + muu elämä.

Jos tässä nyt alkuun pääsisi niin laitan blogin ensimmäisen treenivideon tänne, mutta ennen sitä pieni alustus... Ennen tankotanssia olen harrastanut nuorempana kymmenisen vuotta telinevoimistelua, jossa toimin valmentajana/tuomarina, mutta siitäkin on jo melkein kymmenen vuotta! No sen jälkeen etsin pitkään sitä omaa lajia, kävin läpi uinnin, aerobicin, salilla käynnin, seiväshypyn (joo, luit oikein ;) ), tenniksen, mutta mikään näistä ei vaan napannut. Urheilu tuntui pakkopullalta, jota piti harrastaa, koska oli pakko, eikä niin että se oli sellaista mitä halusi tehdä, koska se oli kivaa. Tähän ajattelutapaan olin tottunut ja väkisin salille raahautuminen tuntui vastenmieliseltä. Näin joskus jo ehkä pari vuotta sitten amerikkalaisessa talkshowssa näyttelijän Sheila Kelleyn , joka oli niin sanotusti keksinyt tämän nykyajan tankotanssilajin ja tuonut sen hikisistä strippiklubeista jumppasaleille. Silloin innostun, mutta Suomessa ei ollut mahdollisuutta harrastaa lajia ja asia unohtui. Sitten sattumalta 2007 syksyllä silmiini sattui rock the pole koulu ja menin heti tunneille... olen ollut addiktoitunut siitä saakka :) Sinänsä ihanaa, kun teen tätä siksi kun se on niin kivaa ja siinä samalla olen hankkinut itselleni hyvän kunnon ja kohtuulliset lihaksetkin.

Olen siis harrastanut tankotanssia Rock the Polella (RTP) nyt puolitoista vuotta ja käyn myös tekemässä tuurauksia koululla kun vakkariopettajat eivät pääse paikalle. Olisi kiva opettaa enemmänkin, mutta aika on rajallista. Hikoiltu on jo tähän pisteeseen saakka, mutta tarkoituksena olisi oppia vielä paljon lisää kyseisestä lajista. Seuraava tavoite on syksyllä ensimmäinen Suomessa pidettävä PoleArt tapahtuma, johon olen osallistumassa. Siihen on vielä pitkä aika, mutta haluaisin oppia vielä niin paljon ennen sitä, joten työtä riittää. Omistan oman tangon, joka on yleistä lajin harrastajien keskuudessa, koska se helpottaa harjoittelua, kun ei aina tarvitse raahautua salille asti. Meillä on vaan aika vähän tilaa, joten joudun aina vähän raivaamaan lisää tilaa kun treenailen. Mutta siis tässä ensimmäinen video: